As Oy Turun Humaliston kymppi

Kerrostaloon aurinkovoimaa avaimet käteen -palveluna 

Asunto Oy Turun Humaliston Kympissä oli pyöritelty aurinkovoimala-ajatusta jo aikaisemminkin, mutta viimeinen niitti oli sähkön hinnan nousu ja sen vaikutus vastikkeisiin. Kilpailutuksen jälkeen kumppaniksi valikoitui LST. Nyt katolla komeilevat aurinkopaneelit kattavat taloyhtiön kulutuksen, ja ylijäämää menee vähän myyntiinkin. 
 
– LST urakoi meille jo aikaisemmin sähköautojen latausinfran sekä päivitti kellaritilojen palonilmaisimet, ja olemme olleet työhön valtavan tyytyväisiä. Heidän ammattilaisiaan on helppoa suositella, sillä omaa kokemustani yhteistyöstä kuvaavat parhaiten sanat ongelmaton ja sujuva, kertoo taloyhtiön entinen puheenjohtaja 
Osmo Pekkala

 

Päätös aurinkovoimalan rakentamisesta syntyi ylimääräisessä yhtiökokouksessa joulukuussa 2022. Asia eteni tarjouspyyntövaiheeseen, ja valinnan jälkeen LST pääsi aloittamaan työt maaliskuussa. Lähes huoltovapaa aurinkosähkön tuotanto starttasi huhtikuussa, eli koko projekti yhtiökokouksesta valmiiseen voimalaan valmistui alle puolessa vuodessa.   
 
– Epäileviä soraääniä ei oikeastaan kuulunut miltään suunnalta tai missään vaiheessa. Ja yhteistyö LST:n kanssa osoittautui jälleen toimivaksi. Luvatuissa aikatauluissa ja hinnoissa pysyttiin ilman yllätyksiä. Myös informaatio kulki kuten kuuluikin. 
 
Avaimet käteen -urakan mukaisesti LST:n ammattilaiset hoitivat kaiken suunnittelusta asennukseen ja käyttöönottoon. 
 
– Myös yhteydenpito Turku Energian kanssa oli LST:n vastuulla, samoin byrokratia TE-keskuksen suuntaan. Silloisena hallituksen puheenjohtajana pääsin siis aika helpolla, Pekkala hymyilee. 

Aurinkovoimala maksaa itsensä ripeästi takaisin 

Kesäaurinko viilentää Pekkaloilla 

Viimeinen niitti – sitä aurinkovoimalan rakentaminen Humalistonkadulle merkitsi Pekkalalle myös omakotitaloasujana. 
 
– Olin miettinyt aurinkopaneelien hankintaa kotiin jo vuosikausia, mutta sen toteutus oli aina hautautunut muiden kiireiden alle. Helposti hoitunut projekti Humaliston Kympissä madalsi kynnystä päätöksentekoon myös omakotitalomme osalta. Tällä kertaa perehdyin asennuspaikkoihin ja kaapelinvetoihin itsekin, jotta isäntänä tiedän, mitä mistäkin löytyy. Halusin esimerkiksi itse rakentaa invertterille paikan ullakollemme. LST:n väki hoiti sitten asennustyön ja käyttöönoton, ja projekti sujui jälleen hienosti, Pekkala kertoo. 

 
– Näin kesähelteillä aurinkovoimalan teho riittää mainiosti kattamaan tarvitsemamme jäähdytyksen. Eli se, että koti pysyy miellyttävänä ja viileänä, ei kerrytä sähkölaskuun yhtäkään riviä. Myös lämmin käyttövesi kuumennetaan kesäaikaan aurinkosähköllä.